Vaikka koulussa oppii paljon, tulee paras oppi kuljetusalalle silti työelämässä harjoittelemalla. Työ on kovaa ja ajokortittomuus estää joidenkin työtehtävien tekemisen harjoittelun alkuvaiheiden aikana. Siksi on hyvä pohtia, miten saisimme yhdessä pidettyä alan houkuttelevana ja huolehdittua siitä, että nuorista taimista kasvaa kovia ammattilaisia alallemme? Yksi ratkaisu on harjoittelun mahdollistaminen ja tätä kautta aidon työelämän näyttäminen.
Meillä kaikilla logistiikka- ja kuljetusalan toimijoilla on yhteinen haaste: kovia osaajia tarvitaan tulevaisuudessakin, mutta miten saamme pidettyä huolta sekä osaamisesta että alan houkuttelevuudesta?
Traficomin vuonna 2024 julkaistussa tutkimuksessa kerrotaan, että kuljetusalalla koetaan työvoimapulaa ja tarjolla on entistä vähemmän alalle oikeasti haluavia kuljettajia. Haasteena on saada toisen asteen koulutukseen kuljettajan työhön sopivia ja motivoituneita opiskelijoita. Yritykset toivovat, että alasta annettaisiin opetuksessa realistisempi kuva ja hakijoille tehtäisiin soveltuvuustesti. Näin oikeat ihmiset löytäisivät nopeammin tiensä oikealle alalle, eivätkä vaatimukset tulisi niin suurena yllätyksenä vasta opiskeluvaiheessa.
Houkuttelevuuden haaste ei tietenkään ole vain alan yritysten ratkaistavissa ja sen lisäämiseksi tulisi tehdä monia asioita. Kuitenkin mekin voimme tehdä jotain sen eteen, että ala kiinnostaisi tulevaisuudessakin. Yksi ongelmista on opiskelijoiden harjoittelupaikat ja niiden vaikea saatavuus.
Ensimmäistä harjoitteluaan hakevat logistiikka-alan ammattikoululaiset ovat yleensä vasta 16-vuotiaita, eikä heillä ole vielä ajokorttia. Ensimmäisenä vuonna harjoittelu painottuu työelämään tutustumiseen, mutta opintojen edetessä myös ajokokemusta tulisi kartuttaa. Opiskelijan saattaa kuitenkin olla haastavaa saada paikka vielä kolmannen vuoden viimeiseenkin harjoitteluun. Vaikka hän olisi saanut jo yhdistelmän kuljettamiseen oikeuttavan ajokortin, eivät yritykset välttämättä uskalla ottaa harjoittelijaa ajamaan. Ja kun opiskelija lopulta valmistuu, ei varsinaista ajokokemusta juurikaan ole. Valmistumisesta alkaa vasta suurin oppimisen kaari. Tämä on haastavaa harjoittelun kannalta: kuinka voidaan opettaa tärkeitä alan taitoja ilman, että harjoittelija pääsee itse rattiin? Tämä vaikeuttaa monilla nuorilla alan harjoitteluun pääsyä.
Kuitenkin opiskelijoilla itsellään halu harjoitella on kova: Traficomin tutkimuksen mukaan kuorma-autonkuljettajat toivovat lisää oppilaitosten ja kuljetusyritysten yhteistyötä sekä monipuolista koulutusta, jossa oppilaat voisivat harjoitella monenlaisella kalustolla eri kuljetustehtävissä ja erilaisissa olosuhteissa.
Harjoittelulla ei saada yksinään alan houkuttelevuuden ongelmaa ratkaistua, mutta jos into opiskella tyssää jo harjoittelupaikan puutteeseen, ei se ainakaan innosta alalle. Harjoittelupolku pitäisi alkaa nähdä enemmän siitä näkökulmasta, että tarvitsemme nuoria osaajia myös tulevaisuuden työtehtäviin, eikä osaajista tule ammattilaisia ilman harjoittelua.
Me Tarkkalalla teemme yhteistyötä eri ammattioppilaitosten kanssa ja pyrimme ottamaan myös nuoria harjoitteluun aina, kun se on mahdollista. Kaikille halukkaille emme pysty harjoittelupaikkaa tarjoamaan, mutta esimerkiksi 2025 alkuvuodesta meille tulee harjoitteluun muutama Hyrian opiskelija.
“Haluamme olla mukana mahdollistamassa tulevaisuuden osaajien osaamista ja tuoda esiin myös sitä, ettei uusia ammattilaisia saada, jos ei heitä myös oteta tutustumaan oikeaan työelämään”, kertoo henkilöstöpäällikkö Jenni Maunula ja jatkaa harjoittelun merkityksestä:
“Näin käytännönläheistä alaa ei olekaan. Tätä ei opi pelkästään koulussa, vaan tarvitaan myös käytännön työtehtäviä oppimisen tueksi.”
Myös kuljetusalan sisälle mahtuu monenlaisia kuskeja. Me kuljetamme muun muassa metsäteollisuuden sivutuotteita, mikä eroaa vahvasti esimerkiksi tukkien tai postipakettien kuljettamisesta. Vain testaamalla ja näkemällä erilaisia tehtäviä näkee, mikä on itselle sopivin polku. Ja mitä aiemmassa vaiheessa pääsee eri mahdollisuuksia testaamaan, sitä nopeammin saa alan tehtävistä kiinni.
Kaikki aloittaa jostain – myös kuljetusalalla. Siksi harjoittelumahdollisuuksien tarjoaminen ja uusien kuskien opastaminen on ensiarvoisen tärkeää.